Ajoitus ja aikakauden luonnehdinta:
Täysrenessanssi
käsittää 1500-luvun alkukymmenet. Täysrenessanssi on nähty renessanssin
huipentumana, jolloin 1400-luvun kokeilut ja keksinnöt omaksuttiin
kokonaisvaltaisesti. Tieteelliset pyrkimykset kohosivat täysrenessanssissa yhä tärkeämmiksi.
Täysrenessanssin aikana kuvataiteen aiheet maallistuivat. Myös uskonnollisia aiheita harrastettiin. Täysrenessnssin aikana Venetsiassa kehittyi myös uusi kuvatyyppi, poesia. Tällä tarkoitetaan eroottis-mytologisia teoksia, joissa tunnelma nousi aihetta tärkeämmäksi.
Täysrenessnssin taiteilijat suosivat pyramidimaista kolmiosommitelmaa. Venetsialaisessa täysrenessanssimaalauksessa oli tärkeintä valo ja tunnelma. Täysrenessanssin aikana piirustuksista kehittyi oma taiteenlajinsa ja grafiikan merkitys kasvoi kirjapainotaidon yleistymisen myötä.
Renessanssi
tarkoittaa sananmukaisesti uudestisyntymistä. Yleensä termiä käytetään
kuvaamaan humanistista liikettä, joka syntyi 1300-luvun Italiassa.
Liike johti tieteen, taiteen ja arkkitehtuurin muuttumiseen.
Leonardo da Vinci: piirrustukset
Maalaamisen
lisäksi Leonardo da Vinci oli äärimmäisen taitava piirtäjä. Hän ei
ollut ainoastaan taiteilija vaan aikaansa edellä oleva keksijä ja
tiedemies.
Leonardon piirrustuksista on säilynyt huomattava osa.
Niissä hän kuvaa yksityiskohtaisesti ihmisen liikkeitä ja ihmistä
itseään, keksintöjään, kokeitaan ja suunnitelmiaan.
Kuva: Leonardon piirros ihmisen anatomiasta
Rafael (Raffaello Sanzio 1483-1520)
Monet
eri opettjat ja aikakauden suuret taiteilijat vaikuttivat Rafaelin
taiteelliseen kehitykseen. Rafaelin mielestä taiteen oli esitettävä
yhtenäisyyttä, järjestystä ja sopusointua. Hän on kuuluisa loistavista
sommitelmistaan. Suosiota hän on lisäksi saanut kirkkomaaluaksillaan:
lempeillä madonnilla ja pyöreillä Jeesus-lapsilla sekä pulleilla
Amor-hahmoilla. Aiheensa Rafael ammensi sekä runoista että raamatun ja
historian tapahtumista.
Ylösnousemus
Michelangelo (1475-1564)
Yleisnero:
taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti ja runoilija. Kuuluisa
veistoksistaan, jotka kuvasivat ihmistä. Oli kiinnostunut
ihmisen anatomiasta. Kuuluisin maalaus Vatikaanin Sikstuksen
kappelin freskot.
Michelangelo oli voimakas ja raju taiteilijapersoonallisuus jonka tuotantoa leimaa suurekkuus ja paatoksellisuus.
David
Kommentit